Kunnon kuntotarkastaja on kaikkien etu

Viime aikoina puhuttu erinäisten ammattien pätevyysvaatimuksista. Moni kauhistelee valelääkäreitä, mutta valekiinteistövälittäjät tai –kuntotarkastajat eivät aiheuta suurta medianäkyvyyttä, vaikka heitä alalla viliseekin. Kiinteistönvälitysalalle on vuoden vaihteessa tulossa omat lakisääteiset vaatimukset, mutta toistaiseksi asuntojen kuntotarkastajana toimimiseen ei ole vielä lakisääteisiä ehtoja. Asuntokaupan kuntotarkastajan tutkinto (AKK) on täysin vapaaehtoinen, mikä on johtanut siihen, että AKK-tutkinnon suorittaneiden lukumäärä on laskussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi antaa lausunnon asunnon kunnosta. Luotto kuntotarkastajan sanaan on kuitenkin vankka asuntokauppoja solmiessa, jolloin voi olla järkevää miettiä, olisiko säätelystä sittenkin hyötyä.

Kuluttajan kannalta kuntotarkastajan pätevyyden merkitystä voidaan pohtia vastuukysymyksen kautta. Kiinteistökaupassa myyjällä on viiden vuoden vastuu esimerkiksi piilevien kosteusvaurioiden ilmentyessä. Asunto-osakkeen kaupassa myyjällä on taas kahden vuoden vastuu ongelmien ilmetessä. Myyjä voi siis joutua maksumieheksi, vaikka kuntotarkastaja olisi todennut asunnon olevan kunnossa. Lain mukaan vastuu on siis lähes aina myyjällä. Asuntoa myytäessä toivoisi, että kuntotarkastaja olisi ammattilainen ja hänen sanaansa pystyisi luottamaan. Mahdollisen säätelyn takana on siis kuluttajan etu – vain osaava tarkastaja osaa antaa luotettavan lausunnon.

Täysin villi länsi ei Suomikaan ei ole tässä vastuukysymyksessä., joten huolestuneimmat voivat nyt huokaista helpotuksesta. Vastuu voi siirtyä kuntotarkastajalle, mikäli hänen voidaan osoittaa toimineen törkeän huolimattomasti ja tietoja salannut kiinteistönvälittäjäkin joutuu vastuuseen, mikäli hänen vilpillisyys voidaan osoittaa. Mutta voidaanko ammattitaidotonta kuntotarkastajaa syyttää huolimattomuudesta kun syy virheisiin onkin tietotaidossa?