Myy asunto itse – kyllä vai ei?

Asunnon myyminen itse saattaa olla houkutteleva vaihtoehto. Myyjä säästää välityspalkkion verran kuluja – miksi maksaa välittäjälle, kun kaiken voi tehdä itse. Netistä löytyy nykypäivänä myös kauppakirja- ja tarjouspohjia, joita itsemyyjät voivat hyödyntää. Kuka tahansa voi markkinoida asuntoa omalla kustannuksellaan asuntoportaaleissa. 
 
Vastaus on silti ei. Pahimmassa tapauksessa asuntoa yritetään myydä viikko- tai kuukausikaupalla itse, minkä jälkeen myyminen annetaan ammattilaisen hoidettavaksi. Tässä vaiheessa kohde on kuitenkin jo niin sanotusti ”kulunut”, joten välittäjäkään ei välttämättä saa asunnosta enää samaa myyntihintaa, jonka olisi saanut, jos asunnon myyminen olisi alusta alkaen hoidettu ammattimaisesti. Tällöin asiakas siis pahimmillaan maksaa sekä välityspalkkion että saa asunnostaan pienemmän hinnan.
 
Asunnon myyminen itse
 
Tässä lyhyesti pointit, jotka puoltavat ammattitaitoisen välittäjän käyttämistä asunnonvaihtoprosessissa:
 
  • Hyvä myyjä saa aina paremman hinnan tuotteesta kuin tuotteesta. Hyvä myyjä myy tuotteen myös nopeammin kuin noviisi.
  • Kiinteistökauppojen jälkeisistä riitatilanteista suurin osa koskee kuluttajien välisiä kauppoja, jotka on tehty ilman välittäjää. Lainsäädännön tunteva välittäjä tuo kaupantekoon turvaa. Asuntokaupan jälkeiset riidat aiheuttavat kustannuksia kaupan kummallekin osapuolelle.
  • Ihmiset ostavat asunnon mieluummin välittäjältä kuin yksityiseltä. Ostajan on esimerkiksi vaikea arvostella ääneen toisen kotia, kun vaikkapa neuvotellaan sopivasta kauppahinnasta. ”Tämä on kyllä niin huonossa kunnossa, että ei me tuota pyyntihintaa olla valmiita maksamaan.” Ostajien arkuus itsemyyjiä kohtaan vaikeuttaa merkittävästi kauppojen syntymistä. Tästä syystä moni välittäjäkään ei myy omaa asuntoaan itse, vaan antaa sen kollegan hoidettavaksi.
  • Asiakkaiden on usein vaikea hahmottaa, kuinka paljon työtunteja ammattilainen käyttää yhden asunnon myymiseen, jotta asiakas saa kohteestaan parhaan mahdollisen hinnan ja kaikki hoidetaan lakien sekä asetusten mukaisesti. Aika on rahaa. Haluatko sinä käyttää 200 tuntia asuntosi myymiseen?
  • Hyvä välittäjä auttaa asiakastaan myös uuden asunnon hankkimisessa palkkioon sisältyen. Tällöin asiakas saa välittäjältä muun muassa arvokasta tietoa siitä, mitä uudesta asunnosta kannattaa tarjota, jotta tarjous on linjassa alueen hintatason sekä markkinatilanteen kanssa.

Jos haluat tietää lisää Asuntoverkon palveluista, ota meihin yhteyttä täällä!

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.