Asuntojen hinnat nousivat vuoden 2012 viimeisellä kvartaalilla
Vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat nousivat lähes koko maassa viime vuoden neljännellä kvartaalilla edellisvuoteen nähden. Hinnat laskivat ainoastaan Hämeen, Pohjois-Savon sekä Päijät-Hämeen maakunnissa. Niissäkin lasku jäi 1-3 prosenttiin.
”Hinnat nousivat eniten Pohjanmaan maakunnassa, jossa keskineliöhinnat kipusivat 16 prosenttia ylöspäin viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden”, Asuntoverkon hallituksen puheenjohtaja Tomi Sarlin sanoo. ”Etelä- sekä Pohjois-Karjalassa vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat nousivat viimeisellä kvartaalilla 7-8 prosenttia. Etelä-Savo, Kainuu sekä Uusimaa pääkaupunkiseudun kuntia lukuun ottamatta kiihdyttivät viiden prosentin nousuun edellisvuoteen nähden”, Sarlin kertoo.
Espoossa hinnat nousivat seitsemän prosenttia ja Helsingissä kuusi prosenttia. Vantaalla nousu jäi kolmeen prosenttiin. Yksiöiden hinnat kohosivat jälleen reippaasti. Helsingissä nousua tapahtui kahdeksan prosenttia ja Espoossa jopa 13 prosenttia. Kaksioiden hinnat puolestaan nousivat sekä Helsingissä että Espoossa seitsemän prosenttia. Kaksiot kallistuivat myös Tampereella lähes seitsemän prosenttia. Turussa nousu jäi sekä kaksioiden että yksiöiden osalta neljään prosenttiin.
Kauppamäärien kehitys epätasaista maakuntien välillä
Kauppamäärissä päästiin koko maan tasolla viimeisellä kvartaalilla vuoden 2011 tasolle. Kehitys oli kuitenkin epätasaista maakunnasta riippuen. ”Etelä-Savossa, Kainuussa sekä Lapissa kauppamäärät olivat vuoden 2012 viimeisellä kvartaalilla noin 7-10 prosenttia edellisvuotta korkeammat”, Sarlin kertoo. ”Maakuntien suurin pudottaja sen sijaan oli Pohjanmaa, jossa kauppoja tehtiin lähes 21 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Päijät-Hämeessä kauppamäärät tippuivat lähes yhdeksän prosenttia, ja Etelä-Karjalassa, Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Satakunnassa noin 6-7 prosenttia”, Sarlin toteaa.
Pääkaupunkiseudun kunnissa kauppamäärät nousivat Helsinkiä lukuun ottamatta. Espoo kiritti viiden prosentin nousuun edellisvuoteen nähden, ja Vantaalla kauppamäärät nousivat pari prosenttia. Helsingissä kauppoja sen sijaan tehtiin viimeisellä kvartaalilla pari prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Myyntiajat lyhyempiä
Myyntiajat lyhenivät hieman. Vanhojen kerrostaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika koko maan tasolla oli vuoden 2012 viimeisellä kvartaalilla 63 päivää, kun se vuotta aiemmin oli 68 päivää. Yksiöt menivät kaupaksi keskimäärin 45 päivässä ja kaksiot 60 päivässä. Isoja, vähintään neljän huoneen kerrostaloasuntoja myytiin neljännellä kvartaalilla keskimäärin 86 päivää.
Lisätiedot: Asuntoverkon hallituksen puheenjohtaja Tomi Sarlin, puh. 050 365 9200
Tiedotteessa on käytetty lähteenä Logican HSP-palvelua, johon tilastoidaan yli 900 kiinteistönvälitystoimiston kaupat.