Asuntokaupat pysähtyivät helteellä
Lomalaisille päättymässä oleva helleputki on ollut hieno, mutta asuntomarkkinoilla sääolosuhteet ovat ajaneet ihmiset kesämökeille ja rannoille asuntonäyttöjen sijasta. Asunnon ehostaminen myyntikuntoon vaatii hieman vaivannäköä, ja ajatus muuttolaatikoista tuntuu kaukaiselta riippukeinussa maatessa.
Asuntoja ei tule tällä hetkellä myyntiin samaa tahtia kuin normaalisti. Minulla on muutamakin asiakas, joka haluaisi aloittaa oman asuntonsa myymisen, mutta pienentyneestä tarjonnasta johtuen uuden asunnon löytyminen on haasteellista.
Asuntomarkkinat ovat olleet jähmeät koko kuluvan vuoden ajan. Toisaalta tilanne on otollinen niille, jotka ovat vaihtamassa pienemmästä suurempaan. Suurempien asuntojen myyntiajat ovat venyneet, ja hinnoissa saattaa olla tinkimisvaraa. Pienet asunnot sen sijaan käyvät edelleen kaupaksi erityisesti kasvukeskuksissa, joissa niistä on pulaa. Lisäneliöitä haluaville nyt on hyvä hetki käynnistää asunnonvaihtoprosessi ja pyytää aluksi hinta-arvio omasta asunnosta ammattitaitoiselta välittäjältä!
Säiden viilentymisen ja syksyn saapumisen myötä asuntokaupassa saattaa tapahtua elpymistä, joka näkyy sekä lisääntyneenä tarjontana että kävijämäärien kasvuna asuntonäytöillä. Toivottavasti näemme asuntomarkkinoilla reipastahtisen syksyn hiljaisen kesän jälkeen!