Miten tulkitsen isännöitsijäntodistusta?

Asuntokauppaan liitttyy runsaasti erilaisia papereita, kuten isännöitsijäntodistus, energiatodistus, taloyhtiön tasekirja, yhtiöjärjestys sekä välittäjän jakama kohde-esite. Kaikki asiakirjat sisältävät tietoja, joihin kannattaa tutustua ennen ostopäätöksen tekemistä. 
 
Isännöitsijäntodistus on yksi tärkeimmistä dokumenteista ostajan kannalta. Todistuksen tulee olla suhteellisen tuore. Isännöitsijäntodistukseen kirjataan muun muassa mahdolliset taloyhtiön remontit, jotka aiheuttavat kustannuksia osakkaille. Todistuksesta selviää yhtiön taloudellinen tila, kuten mahdolliset taloyhtiön lainat, joita on nostettu jo tehtyjen tai tuloillaan olevien remonttien kattamiseksi. Siitä näkyy myös kyseiseen asuntoon kohdistuva mahdollinen lainaosuus, mikäli laina on jo jaettu osakkaiden kesken. Ostajan kannattaa kiinnittää näihin tekijöihin erityisesti huomiota, sillä ne vaikuttavat asunnon kokonaiskustannuksiin. 
 
 
Isännöitsijäntodistus kertoo potentiaaliselle ostajalle asunnon tämänhetkisen yhtiövastikkeen sekä mahdollisen rahoitusvastikkeen, jolla lyhennetään taloyhtiön nostamaa lainaa. Todistuksesta näkyy asunnon omistajan nimi, jonka kanssa asuntokauppa tulee tehdä. Siitä pystyy tarkistamaan, sijaitseeko taloyhtiö omalla vai vuokratontilla. 
 
Mikäli asunnon nykyisellä omistajalla on rästissä erääntyneitä vastikkeita, tämä on kirjattu isännöitsijäntodistukseen. Samoin todistukseen kirjataan, mikäli huoneisto on jouduttu ottamaan yhtiön hallintaan. Todistuksessa mainitaan myös, mikäli yhtiöjärjestykseen on kirjattu lunastuslauseke. Lunastuslausekkeesta kerron lisää seuraavassa kirjoituksessa, joten kannattaa pysyä kuulolla!