Asuntojen hinnat nousivat, markkinat edelleen jähmeät

Vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat nousivat elokuussa koko maan tasolla noin viisi prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Myyntiajat pysyivät suunnilleen samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna. Vanhoja kerrostaloasuntoja myytiin elokuussa koko maan tasolla keskimäärin 65 päivää. 
 
”Yksiöiden hinnat kohosivat merkittävästi eli lähes 12 prosenttia”, Asuntoverkon hallituksen puheenjohtaja Tomi Sarlin kertoo. ”Yksiöiden hinnat nousivat elokuussa edelliseen kuukauteenkin nähden yli kaksi prosenttia. Kaksioiden hinnat nousivat viime vuoteen verrattuna yli neljä prosenttia. Kolmioiden hinnat sen sijaan laskivat yli kaksi prosenttia. Myös heinäkuuhun nähden kolmioiden hinnat putosivat elokuussa lähes kaksi prosenttia. Kolmiota suurempien kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat sen sijaan nousivat yli kolme prosenttia edellisvuoteen nähden ja lähes kuusi prosenttia heinäkuuhun nähden”, Sarlin sanoo. 
 
”Keski-Suomessa vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat laskivat jopa 11 prosenttia viime vuoteen nähden”, Sarlin toteaa. ”Päijät-Hämeessä tiputusta tuli noin viisi prosenttia. Näissä maakunnissa hinnat laskivat myös heinäkuuhun nähden. Keski-Suomessa laskua tapahtui elokuussa noin kymmenen prosenttia heinäkuuhun verrattuna, ja Päijät-Hämeessä hinnat laskivat lähes seitsemän prosenttia”, Sarlin sanoo. 
 
Hämeessä sekä Kymenlaaksossa vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat nousivat edellisvuoteen nähden noin 10-11 prosenttia. Satakunnassa sekä Varsinais-Suomessa hinnat kohosivat noin 6-7 prosenttia, ja Pirkanmaalla neljä prosenttia. 
 
Helsingissä hinnat tulivat ylöspäin kuusi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Espoossa sekä Vantaalla nousu jäi hieman alle neljään prosenttiin. Turussa hinnat nousivat jopa kahdeksan prosenttia ja Tampereella viisi prosenttia. Jyväskylässä sekä Lahdessa hinnat puolestaan laskivat viitisen prosenttia. 
 

Kauppamäärät edelleen alhaisella tasolla

 
Ennakkotietojen mukaan kauppoja tehtiin vähintään viitisentoista prosenttia edellisvuotta vähemmän. ”Asuntomarkkinat eivät ole vieläkään käynnistyneet toivotunlaisesti”, Sarlin kertoo. ”Yleensä elo-syyskuu on kaupankäynnin kannalta hyvää aikaa, mutta nyt myyjä saa olla tyytyväinen, mikäli saa tarjouksen asunnostaan. Poikkeuksen tästä muodostavat ainoastaan pienet asunnot. Lisäksi tilastojen mukaan yli 350.000 euron arvoiset asunnot menivät yllättäen elokuussa jopa paremmin kaupaksi kuin viime vuonna samaan aikaan”, Sarlin sanoo. 
 
”Vaikka syksylle ennakoitua piristymistä ei ole vielä näkynyt, asuntomarkkinoilla on tällä hetkellä patoumia, joiden täytyy purkautua jossakin vaiheessa. Tällä hetkellä on kuitenkin mahdotonta sanoa, milloin kaupankäynti palautuu ennalleen”, Sarlin toteaa.
 
Lisätiedot: Asuntoverkon hallituksen puheenjohtaja Tomi Sarlin, puh. 050 365 9200
 
Tiedotteessa on käytetty lähteenä Logican HSP-palvelua, johon tilastoidaan yli 900 kiinteistönvälitystoimiston kaupat.