Kehitys kiihdyttää korkoja – aikainen lintu madon nappaa
Pitkään harmaana jatkunut taloustilanne on hillinnyt asuntokauppaa. ”Asuntonäytöillä on verrattain hiljaista, vaikka ostajia pitäisi riittää nykyistä korkotasoa silmällä pitäen”, kertoo Asuntoverkon puheenjohtaja Tomi Sarlin. Tilastojen valossa asuntokauppa on kuitenkin heräilemässä pikkuhiljaa talviunilta. Verrattuna viime vuoden tilanteeseen vanhojen kerrostalojen keskineliöhinnat ovat nousseet koko maassa noin 3,6 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla nousu on hillitympää 2,7 prosentin luokkaa.
Tämän hetkinen korkotaso on alhaalla ja se näkyy myös edullisissa asuntolainoissa. ”Monet asiakkaat kertovat saaneensa lainatarjouksia, joissa korko on prosentin tuntumassa”, kertoo kiinteistönvälittäjänä toimiva Sarlin. ”Asuntokauppaan on kuitenkin vaikea löytää ostajia”, kuvaa Sarlin nykytilannetta ja jatkaa: ”epävakaana jatkunut taloustilanne pelottaa ostajia”. Suomen bruttokansantuotteen suunta on ollut negatiivinen jo jonkin aikaa, mikä omalta osalta vaikuttaa yleiseen taloudelliseen epävakauteen.
Asuntolainojen korot eivät voi kuitenkaan loputtomiin pysyä alhaalla. Nykyisen edullisen koron taustalla on Euroopan keskuspankin elvyttävä rahapolitiikka, näin ollen talouden kehitystä voidaankin pitää korkojen nousun indikaattorina. Muun muassa Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA on ennustanut bruttokansantuotteen hidasta kasvua Suomeen vuosina 2015–2035. EU-alueella talouden toipuminen on jo alkanut ja Euro-alueen BKT:n kasvun on arvioitu olevan Suomea vilkkaampaa. Pitkällä aikavälillä BKT:n kehitys nostaa taas ohjauskorkoa, joka vaikuttaa myös asuntolainojen korkoihin.
Hitaasti kasvavat neliöhinnat yhdistettynä toistaiseksi edulliseen korkotasoon tarjoavat asunnon ostajalle erinomaiset apajat. Asuntokaupoille kannattaakin lähteä ennen kuin korko ja hinnat lähtevät kipuamaan piristyvän talouden mukana.