Sunnuntain asuntonäytöt kuolevat pois

Sunnuntainäytöille ei ole enää kysyntää entisaikojen tapaan, sillä ihmiset haluavat käyttää viikonloppujen arvokkaan vapaa-ajan muuhun kuin asuntonäytöillä ravaamiseen.
 
”Trendi on kasvava”, Asuntoverkon hallituksen puheenjohtaja Tomi Sarlin sanoo. ”Sunnuntainäytöt ovat vanhan kansan juttu, joka ei enää ole suuressa suosiossa asunnonvaihtajien keskuudessa. Esimerkiksi omassa toimistossamme emme juurikaan pidä yleisesittelyitä asunnoista. Asiakkaat haluavat yksilöllisempää palvelua, jota tarjotaan asiakkaiden ehdoilla heille sopivana ajankohtana. Välittäjänkin on helpompi myydä kohdetta keskittyen kerrallaan yhteen asiakkaaseen. Yleisnäytöillä on suosituissa kohteissa pahimmillaan hirveä härdelli, jolloin välittäjä ei voi kunnolla huomioida yksittäistä asiakasta.”
 
”Yleisnäyttöjä pidetään edelleen jonkun verran, mutta ajankohta alkaa siirtyä sunnuntaipäiviltä arki-illoille. Arki on monella kiireistä, mutta toisaalta viikonloppujakaan ei haluta uhrata asunnon etsimiseen. Arki-iltojen kysyntä kasvaa jatkuvasti”, Sarlin kertoo. 
 
Kiinteistövälitys
 
Muita alan trendejä on laadukkaan sisällön tarjoaminen kuluttajille. Tämä tarkoittaa muun muassa inspiroivia asuntokuvia, jotka on otettu ammattikuvaajan toimesta. Upeat kuvat ovat toisaalta kaksiteräinen miekka. Ne houkuttelevat väkeä näytöille, mutta saattavat antaa kohteesta liian ruusuisen mielikuvan, jolloin asiakas voi pettyä näytöllä.
 
”Nuhruiset asuntokuvat eivät välttämättä anna nykypäivänä välittäjästä hyvää mielikuvaa. Tilanne alkaa mennä entistä enemmän siihen suuntaan, että välitysliikkeen tulee tarjota asiakkaalle myös sisustusinspiraatiota esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa. Asuntoa etsivät saattavat arvioida kuvia siitä näkökulmasta, miten kyseinen välittäjä myisi heidän omaa asuntoaan, jos he antaisivat sen välittäjälle myyntiin. Tällä alalla kilpailu on todella kovaa, mutta laadulla sekä ajantasaisilla työkaluilla pystyy toisaalta erottautumaan”, Sarlin sanoo.